Minulla
on koira. Olen minä sitä kouluttanutkin. Lenkkeilijöihin se suhtautuu
tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia
kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa
päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat kaikki lenkkeilijät poistuessaan
paikalta tapaamisemme jälkeen, kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja
naama nuoltuna. Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: "Te
kuulette minusta vielä!" Mukavaa sakkia!
Vaikka kyllä koiran
koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kapulan heittämisestä se tykkää
valtavasti, kerran heitin. Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä
sanoin, että ei olisi tarvinnut. Luulivat, että lasken leikkiä...
Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?
Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin, että nyt tälle idiootille on
tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä
välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja. Uskoihan
lääkäri puhetta ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä. Muutaman
purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä tassua
kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni horroksessa.
Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.
Koirat ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.
Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Tonnilla saa hyvät paperit
omaavan koiran. Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan
viitisenkymppiä kuussa. Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin
ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.
Luin koirakirjan. Siinä sanottiin, että koiraperheessä johtajuus on
tärkeässä asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu
oikein: koirani on loistava johtaja! Lenkkikaverihan minun piti siitä
itselleni kasvattaa. Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi
hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja
olkapäitä.
En oikein uskaltautunut taannoin mukaan
keskusteluun lenkkipoluilla häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että
joku oli nähnyt meidät. Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun
tajusin, ettei ongelma ole yksin minun, se on myös niiden, joita meidän
koira on häiriköinyt. Eiköhän sovita, että jokainen hoitaa omat
ongelmansa. Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin
julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on
kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on
ihan mukavaa porukkaa!