maanantai 19. joulukuuta 2011
Joulua odotellessa
Remotti etenee hitaasti mutta varmasti, se kuitenkin tarkoittaa sitä että joulu vietetään enemmän ja vähemmän pölyisissä meiningeissä. Halusin tuoda hitusen joulutunnelmaa epäjärjestyksen täyteiseen kotiimme ja ostin joulukukkia. Kukat ovat todella kauniita ja ihanan tuoksuisia <3
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Clivia
Kuva on hieman samea, mutta siitä kuitenkin ilmenee että cliviani on mennyt sekaisin vuodenajoista. Eikös ne normaalisti kuki keväällä tai kesällä?
Kukat siirrettiin loppukesästä ulos remontin tieltä, sieltä ennen ensimmäisiä pakkasia ikkunalliseen viileään tilaan ja tuossa viikko sitten sisälle. Nyt saan nauttia jouluna clivian kukista yhdessä perinteisten joulukukkien kanssa :>
lauantai 10. joulukuuta 2011
lauantai 3. joulukuuta 2011
Katto kasvoi sammalta
Meillä on viimepäivät puuhasteltu omien ja vieraiden voimin katon kimpussa..
Kyllä se siitä vähitellen valmistuu <:
Kyllä se siitä vähitellen valmistuu <:
perjantai 2. joulukuuta 2011
Älä odota, vaan elä
Älä odota, kunnes olet valmistunut tai lapset ovat syntyneet.
Lakkaa odottamasta, milloin aloitat työn, pääset eläkkeelle, menet naimisiin tai eroat.
Älä odota perjantai-iltaa, sunnuntaiaamua, uuden auton tai uuden asunnon ostamista.
Älä odota kevättä, kesää, syksyä tai talvea.
Onnen hetket ovat kullan arvoisia, ne eivät ole matkan päätepysäkki, vaan itse matka.
Tee työtä ei vain rahan takia, rakasta odottamatta eroa.
Tanssi huomaamatta muiden katseita.
Pahin virhe, mitä voit tehdä on koko elämänaikana vain jahdata tavoitteita,
koska silloin koko elämä menee vain ohi.
NAUTI ELÄMÄN PIENISTÄ ILOISTA!
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Voittajafiilis
Pakko vähän hehkuttaa :D
Koska nyt on kyllä kunnon voittajafiilis.
Lenkkikaverin kanssa hölkkäiltiin yhdeksän kilometriä! \o/
Matka kesti 1h 7min, keskisyke 159 ja kaloreita kului 560 :)
Tuntinopeudeksi tuli 8.1km/h, ja ilman yhtäkään kävelyaskelta..
Mukava huomata kuinka kunto kasvaa <:

perjantai 18. marraskuuta 2011
Fiilistelyä.
Näitä biisejä kuunnellessa katon maalaus sujuu kumman rattosasti <:
Ja muutama biisi joita on tullut kevät, kesä ja syksy kuunneltua,
eikä kyllästymisestä ole tietoakaan <3
Ja muutama biisi joita on tullut kevät, kesä ja syksy kuunneltua,
eikä kyllästymisestä ole tietoakaan <3
torstai 17. marraskuuta 2011
perjantai 4. marraskuuta 2011
Jumissa
Tänään olen viettänyt iltaa kotosalla, ihan yksikseen.
Puuhellassa palaa tuli. Sytytin sekasorron keskelle seurakseni myös pienen tuikun <:
Tarkoituksenani oli olla aikaansaava, mutta eikös perjantaina saa luvallisesti rentoilla?
Blogimaailma imaisi minut taas sisäänsä ja jäin jumiin koko illaksi -
vaikka täytynee myöntää, etten tainnut edes yrittää hangoitella vastaan.
Illan aikana löysin ihania valokuvablogeja, joita varmasti jään seuraamaan :)
Koneella istuskellessani napostelin samalla, ehkä turhankin terveellisesti perjantai-illalle.
Tykkään vaan niin kovasti! Kylkeen vielä Ranch-dippiä ja voi nam <:

torstai 3. marraskuuta 2011
Liesimusta
Alkuviikosta k-raudasta löydetty ihanuus
raikasti puuhellamme lieden ilmettä kummasti.
Ihana ja tarpeeseen tullut löytö!
En tällaisestakaan tiennyt, vielä on aloittelevilla
remontoijilla paljon opittavaa..
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Loppuvuoden tavoitteet
Positiivareilta luettua 2.11.2011:
Jos saat tavoitteesi siirretyksi sanoina paperille
ja laitat nimesi alle, voit myös päästää sen
suustasi kaikkien kuultavaksi. Sitoudu!
Tavoitteeni loppuvuodelle:
-Totutella juoksutrikoisiin -> kasvattaa kuntoa.
-Olla ahkera -> edistää remontin valmistumista.
-Tarkastella syömisiä -> tiukka EI turvotuksille.
Nyt se on siirretty paperille ja sanottu ääneen,
ei muuta kun reilusti itsekuria ja tuumasta toimeen :>

tiistai 1. marraskuuta 2011
Kuulumisia
Täällä taas pitkästä aikaa. Oma tietokoneeni on palautunut laina-reissulta, jonka aikana kesä on salakavalasti vaihtunut syksyksi. Talvikin alkaa jo uhkaavasti lähestyä, sitä ennen kuitenkin ehdin julkaisemaan muutaman syksykuvan.
Bloggausta tuli tauon jälkeen treenattua kesken jääneen kuvahaasteen muodossa.. Oli ihana seikkailla kuvakansioissa, selaillen uudempia ja vanhempia kuvia. Varsinkin kesäkuvat toivat lämpimän fiiliksen.
Olen nauttinut syksyn väreistä, aurinkoisista päivistä ja raittiista ilmasta lenkkipolulla viipottaen. Syksyn pihatyöt vielä odottavat tekijäänsä, saas nähdä jääkö haravointi ja muut pihan kuopsutukset kevääseen..
Loppukesästä aloittamani lenkkeily on tuonut ihanasti energiaa! Lisäenergian avulla olen jaksanut pimenevät päivät ja kodissamme vallitsevan kaaoksen.. Alan ymmärtää paremmin ihmisiä, jotka asuvat kotiaan remontoidessaan muualla <:

maanantai 31. lokakuuta 2011
Päivät 26, 27, 28, 29 & 30
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva
:D |
Saanko esitellä: "Lemmikkihiiri nimeltä Silitysrauta!" |
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Kanakorit, namsk! |
Päivä 28: Sää
Sadetta luvassa :| |
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Maalari maalasi.. kattoa <: |
Päivä 30: Valinnainen kuva
<3 |
tiistai 25. lokakuuta 2011
Päivät 21, 22, 23, 24 & 25
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
...Sain Mäyräkoiranpennun, joka on kasvanut kanssani <3 |
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
En selviäisi ilman |
Päivä 23: Kesäkuva
KenkäVeron kesämarkkinoilla <: |
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Välinpitämättömyys, töykeys ja epäkohteliaisuus.. |
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Edes silloin en unohda syödä :D |
torstai 20. lokakuuta 2011
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
tiistai 18. lokakuuta 2011
Päivä 18
Päivä 18: Tunteet
Siskon kanssa oltiin kipeitä ja koitettiin olla oikein surkeita ja surullisia,
mutta ei se oikein sujunu.. Taidettiin lähinnä repeillä :D
Siskon kanssa oltiin kipeitä ja koitettiin olla oikein surkeita ja surullisia,
mutta ei se oikein sujunu.. Taidettiin lähinnä repeillä :D
maanantai 17. lokakuuta 2011
perjantai 19. elokuuta 2011
Blogitauko - remontti alkaa ->
Paljastui muovimaton alta <3 |
Nyt tietokoneen luovutus pikkusiskolle, väliaikaisesti! :)
Itselle hyvä hetki ottaa etäisyyttä internetin ihmeelliseen maailmaan ja
keskittyä aluillaan olevaan lattiaremonttiin, joka tuntuu paisuvan päivä päivältä..
Palaillaan syksymmällä, lopun kuvahaasteen ja uusien kuulumisten kera <:
tiistai 16. elokuuta 2011
maanantai 15. elokuuta 2011
sunnuntai 14. elokuuta 2011
lauantai 13. elokuuta 2011
torstai 11. elokuuta 2011
keskiviikko 10. elokuuta 2011
tiistai 9. elokuuta 2011
Päivä 9
Päivä 9: Päivän asu
Tässä kuvassa taitaa näkyä kaikkea muuta, paitsi päivän asua :D
Oikeastaan päivän asuna toimi kokovalkoinen teltta - työvaatteet <3
Kuvan asussa syöksähtelin töihin ja takaisin kera sateen ropinan.
Tässä kuvassa taitaa näkyä kaikkea muuta, paitsi päivän asua :D
Oikeastaan päivän asuna toimi kokovalkoinen teltta - työvaatteet <3
Kuvan asussa syöksähtelin töihin ja takaisin kera sateen ropinan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)